lauantai 22. marraskuuta 2014

Operaatio huora 1/3

Olen pitkään miettinyt miltä tuntuisi olla huoran kanssa, maksaa seksistä. Millaista se olisi? Ajatus on kypsynyt mielessäni ja useasti olen käynyt katselemassa kaiken maailman ilmoituksia iskuri.netistä, seksitreffeistä jne. Hintahaitari tuntuu olevan puolen tunnin osaltakin 50-200 euroon joten vaihtelua tuntuu löytyvän paljon. Nyt päätin säästää hieman rahaa vähitellen ja ehkäpä joulukiireiden jälkeen palkitsen itseni ja aloitan tulevan uudenvuoden panemalla tunteettomasti maksullista naista.

Ennenkaikkea se tunteettomuus ja tuntemattomuus kiehtoo. Vaikka rakkaista lukijoistakin osa väittää ettei minulla ole tunteita ollenkaan niin minun päässäni se ei pidä paikkansa. Haluan tietää mikä ero on olla naisen kanssa jota en milläänlailla tunne ennakkoon ja kyse on pelkästä seksistä, ovesta sisään jotain muuta sisään ja ulos sekä ovesta ulos. Ei muuta. Ei ehkä kaunein mahdollinen kokemus, mutta haluan kokea sen silti.

Joulukuun puolella katselen niitä ilmoituksia sitten tosissani ja kartoitan siihen mennessä, että paljonko sitä rahaa tähän laitan esimerkiksi. Tämän vuoden puolella tuskin tätä vielä toteutan koska joululahjoina saa sitten kivasti rahaakin niin ne voisi käyttää tähän operaatioon!


Hyvin aiheeseen sopiva kappale :)

4 kommenttia:

  1. Eiks sua jännitä että sun tyttöystävä joskus löytää sun bloggerin koneelta? Jos on vaikka kirjautumassa omaansa ja oot jääny sisäänkirjautuneeksi? Mitä luulet, tuutko koskaan, esim. 20 vuoden päästä olemaan tilanteessa, jossa haluat vain yhden naisen, jonka kanssa seurustella pitkäaikaisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo teoriassa mahdollista mutta aika pieni todennäköisyys silti. Olen todella tarkka ollut aina omista tavaroistani kännykästä tietokoneesta, pidän hyvää huolta ettei mitään ole näkyvillä ja olen aina kirjautunut ulos paikoista. Olen mielestäni sanonut aiemminkin, että tollanen yhden naisen taktiikka on mahdollista jos löytyy nainen joka oikeasti täyttää kaikki halut ja tarpeet fyysisesti/henkisesti. Tätä meinasin myös sillä naimisiin menon mahdollisuudella. Menen naimisiin mielelläni joskus jos todella löytyy tuollainen yksi täydellinen tapaus. En vain aina usko siihen :)

      Poista
  2. Erikoinen blogi, ei muuta voi sanoa :D Herättää sen verran kysymyksiä, oletko tosissasi? Minkä ikäinen olet jnejne listaa vois jatkaa loputtomiin... oon sen verran sanaton että nyt ei liikene parempaa kommentia, pahoittelut siitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen ihan tosissani ja valitettavasti mihinkään ikään paikkakuntaan yms liittyvään en vastailen juurikin sen vuoksi koska olen tosissani.

      Poista