torstai 18. joulukuuta 2014

Iida - tyttöystävä numero kolme

Tekstissä räjähdysvaara esittelin hieman teoriaa miksi kaikki voisi hajota palasiksi. Tilanne on siltä osin rauhoittunut. Saimin kanssa välit menivät poikki valitettavasti lopulta kokonaan, mutta lempi roihuaa Iidan kanssa. Olemme nyt yhdessä ja seurustelen kolmen ihmisen kanssa. Lähellä asuvan tyttöystäväni kanssa edelleen, hieman kauempana mutta silti lähellä asuvan Iidan sekä kaukana asuvan Annan kanssa. Tässäpä hieman jatkoa näille jutuille :)

Saimin kanssa välit meni poikki yllättäen, hän vain esti ja hiljeni enkä tiedä yhtään miksi. Se tuli vaihteeksi aivan puun takaa. Hänellä ei mitään syytä ole minua vihata eikä hän voi mitenkään tietää minun seurustelujutuista muuta kuin ehkä tästä oikeasta tyttöystävästäni mutta Saimille en ehtinyt muutenkaan mitään kamalia mennä sanomaan. Joten todellakin olen aika pimennossa asian suhteen. Saimi oli siis tämä toinen tyttönen suhteellisen lähellä asuva johon yritin tutustua kovasti ja josta luulin, että hän haluaa kanssa tutustua tavata. Miksei muutakin. Olen tavallaan hieman pettynyt, ehkä enemmänkin siihen mahdollisen kaveruuden menetykseen. Ei meistä ehkä kuitenkaan parina mitään ois voinukkaan tulla, mutta kaverina ja juttelijana hänestä ois saanut paljonkin irti.

Iidan kanssa tapahtui se minkä olen tehnyt kymmeniä kertoja aiemminkin juuri samalla kaavalla. Kehutaan nätiksi, houkutellaan vaatteet pois, kehutaan lisää. Jutellaan paljon. Ansa viritetty, tyttö lankeaa. Seurustelemme. Turha väittää, että asia olisi kuitenkaan noin yksinkertaista. Iida on jälleen kerran jotain lisää, paljon lisää siihen mitä muut tarjoavat. Iida on niin ihanan sinisilmäinen. Vähän söpösti sellanen naapurintyttö tiedättekös? Juuri sellainen. Ei mikään lisä kokoelmaan vaan paljon muutakin.

Welcome aboard my love <3

perjantai 12. joulukuuta 2014

Spiel mit mir!

Tiedättekö sen tunteen, jossa olet kuin riivattu? Kuuntelet musiikkia, et tiedä mitä tekisi mieli tehdä. Tekee mieli riehua mutta et riehu, tamppaat jalkaa lattiaa vasten ja laulat kappaleen mukana.

Ich muss zerstören! 

Minulla on juuri sellainen fiilis tasan just nyt. Tuntuu kuin sieluni olisi tulessa ja se yrittää päästä kehostani irti mutta ei pääse.

Es ist laichzeit! 

Riivaa riivaa riivaa. Tällasena hetkenä ois ihan jees jos omistaisin vaikka nyrkkeilysäkin tai vittuuntuneen natsin naapurista jonka kanssa vähän ottaa erää perjantai-illan ratoksi. Rammstein on muuten todella riivaavaa musiikkia joten enpä yhtään ihmettele tätä fiilistä.

Feuer Frei!

En kuitenkaan haluaisi missään nimessä mitään rauhoittavia :D Tämähän on hauskaa eikä tää riivaaminen kummiskaan päivittäistä ole.

Adios!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Hulluutta ja onnea

Juttu Venlan kanssa on edennyt ihan huikeasti ja mun on pakko tulla taas hehkuttamaan tästä! Tässä voidaan nyt todella puhua, että molemmat saa tasan mitä haluaa. Hän tarvii viikonloppuna yösijan ja sovittiin että tarjoon after sex röökit sille ja niin, pannaan.

Hän saa yösijan ja tupsukkaa ja minä sitä toista tupsukkaa. Meidän keskustelut on 24/7 aktiivisia keskenämme ja se on aivan ihanaa! Musta tuntuu, että sen virallisen tyttöystävänkin kanssa menee paremmin nyt kun olen löytänyt näitä muitakin ihmisiä. Tullaan juttuun paremmin kaikin puolin enkä oo keskittyny ollenkaan niihin huonoihin puoliin.

Tämä on jotenkin niin ihmeellistä tällä hetkellä. Tänäänkin ollaan vaihdeltu viestejä varmaan sellaset viitisen sataa kappaletta ja tätä kirjoitellessa jatkamme edelleen jutustelua. Todella rentoa meininkiä. Ohmy. Kylläpä tekee höpöä olla lapsellisen innostunut jostain!

Hyvää yötä! I'm happy.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Yllättävää jälleennäkemistä

Olen viimepäivinä jutellut ahkerasti viime kesäisen tyttöystäväni Venlan kanssa, näimme kesällä tosin vaan kerran ja suhde loppui hänen masennuksen vuoksi lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin. Olimme joitakin kuukausia täysin mykkäkoulussa. Nyt olemme viimeisen kuukauden aikana jutelleet hieman ja viime päivinä todella ahkeraan. Nyt tuli tilaisuus nähdä enkä ollut varma haluaisiko hän edes. Hän kuitenkin tuli luokseni ja oli kuin ei oltaisi edes erottukaan ikinä. Emme siis ole yhdessä tällä hetkellä enkä tiedä mikä sana meitä tosiaan nyt kuvaisi parhaiten. Outoa säätöä? Sanoin hänelle tänäänkin rakastavani häntä, mutta Venla ei vastannut siihen mitään eikä se ole tosiaan mikään ongelma.

En oikeasti tiennyt mitä tehdä hänen kanssaan kun tuli käymään. Hän oli sylissäni ja teki koulujuttujaan samalla kun hieman silittelin häntä ja puhuttiin kaikkea randomia vain. Kerättyäni rohkeutta aikani hänen maatessa sängylläni selällään mä menin hänen päälle ja suutelin. Se oli aivan ihanaa.. Juuri sellaista kuin ekallakin kerralla. Venla oli aivan täysillä itsekkin mukana. Se hetki oli tämän joulukuun ensimmäinen kun tunsin olevani jälleen todella onnellinen, tyytyväinen, tuntui kuin voisin hengittää vapaasti vaikka huulet oli kiinni toisissa silkinpehmeissä ihanissa huulissa.

Tilanne oli mun mielestä hyvin hellä ja onnellinen molempien puolelta. Hän varmasti nautti siitä kun hellästi puristin rintoja, nuolin kaulaa, suudeltiin, halattiin. Oon ollu koko illan aivan euforinen ja ihmeissäni. Olen edelleen. Hämmentynyt jopa. Tekisi niin mieli kertoa jollekkin mutta sen uskaltaa tehdä vain tänne blogiin.

Hänellä ja muilla lähellä asuvilla ihmisillä, verrattuna esimerkiksi tyttöystävääni, on hyvin erilaiset elämäntilanteet ja kilometrejä ja ikäeroakin kuitenkin sen verran, että ois hyvin epätodennäköistä heidän törmäävän toisiinsa jossain. Muutenkin tunnen ja tiedän missä piireissä kukin liikkuu joten pelkoa bustaamisesta tätä kautta ei juurikaan ole. Ja tosiaan eipä me Venlan kanssa mitään olla sovittukaan.. On vaan pakko todeta helvetti että mä oon yllättyny ja iloinen!

perjantai 5. joulukuuta 2014

Tinder/osa2

Noniin! Tinder ja myös hot or not sovellus on nyt läpikotasin testattu ja tulos on aika selvä. Nämä palvelut ovat vain ja ainoastaan ulkonäöltään + 8/10 ihmisille tarkoitettuja palveluita. Sieltä ei keskitasoa/keskitasoa rumempi ihminen yksinkertaisesti löydä seuraa kuin satumaisella tuurilla. Sanottakoon, että itse arvioisin itseni noin 5,5/10 ulkonäön suhteen. Hot or notissa lukuni taisikin juuri jotain viisi olla eli ihan totuudenmukaisesti nää menee näköjään. Mutta takaisin asiaan!

Perinteisellä sydämen jaolla ja matchien kautta en löytänyt lopulta ainuttakaan tyttöä kenestä olisi saanut juttuseuraa ja ylipäänsä vain muutama ihminen vastasi matchin jälkeen mitään. Mutta! Kaikessa on aina mutta, kuten tälläkin kertaa. Tiedättehän sen infonapin ja lisätiedot, joita ihmiset voivat sinne profiiliin laitella? Välittömästi kun älysin selata infonapista löytyvät jutut niin seuraa löytyi. Sieltähän useimmiten löytää instagram tunnuksen henkilöltä tai snapchatin/kik tunnuksen.

Tsädäm! Mene instagramiin, kikkaa, ohita tämä välivaihe jossa molempien täytyy olla sydänystäviä keskenään napin painalluksen kautta. Ihmiset, jotka olivat järjestään olleet tuolla hiljaa alkoivatkin jutella kun olin ohittanut vain sen faktan, että tinderissä pääsee keskustelemaan pelkästään sydäntä jakaneiden kanssa. Problem solved!

Uskoisin tällaisten palveluiden muokkaavan ihmisen luonnetta jotenkin. Tinderit sun muut on tarkoitettu pinnalliseksi joten mitä sieltä siis saa käsiinsä? Pinnallisuutta. Mutta samat ihmiset kun tulevat vastaan jotain toista kautta niin tilanne on muuttunut täysin, ihmisen suhtautuminen on muuttunut täysin. Tässä vaiheessa voisin muistuttaa, että tinderissä sekä hot or notissa ainakin omalla kännykälläni näkee onko viestit luettu vai ei ja tosiaan kaikki kymmenet matchit joille moikkasin olivat myös lukeneet viestini ja ohittaneet tietoisesti vastaamisen.

Tällä hetkellä 'kiertosysteemini' kautta olen saanut ehkä viisi juttukaveria joista olisi tarkoitus nähdäkkin osaa lähiaikoina. Näistä tyypeistä en kuitenkaan usko tulevan mitään romanttista, mutta eihän sitä ikinä tiedä! Kertoilen heti jos jotain sen tapaista kuitenkin menee ja tapahtuu :)

tiistai 2. joulukuuta 2014

Räjähdysvaara

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut vähän yhtä sun toista joten nyt hieman pitempi postaus, jotta kaikki tulee varmasti selkeesti käytyä läpi. Otsikon mukaisesti nyt on hieman räjähdysherkkä tilanne. Mitään ei ole siis tapahtunut, mikään ei ole räjähtänyt, mutta vaara, se on olemassa.

Minulla on ollut hyvin sekalainen ystävyys-suhde (ei seksiä, ei mitään intiimiä) erään lähellä asuvan naisen kanssa. Ollaan tosiaan tunnettu useampi vuosi, tosin emme ole aina olleet ystäviä. Välillä ollaan riidelty ja meidän välit on ollu pitkälti on/off tasolla. Luulin ettei Tiinan kanssa oltaisi enää väleissä, mutta hän soitti yllättäen minulle ja puhuimme melkein kaksi tuntia keskellä yötä toisillemme. Olen aina luottanut häneen. Luotan häneen nytkin, mutta eihän maailmassa -mikään- ole aidon oikeasti -varmaa- joten tästä syystä räjähdysvaara on olemassa. Menin siis kertomaan hänelle, että seurustelen tällä hetkellä kahden eri ihmisen kanssa. Hän tuntee tämän virallisen tyttöystäväni ja on hänen kanssaan tekemisissä. Tiina kuitenkin lupasi pitää suunsa kiinni, olemmehan me olleet aiemminkin toisillemme ns. henkireikiä ja pystyneet kertomaan ihan mitä vaan toiselle tietäen ettei jutut leviä sen puhelun ulkopuolelle. Kuitenkin pieni pieni pieni epäilys on olemassa. Kuten totesin, välimme ovat olleet viimeaikoina hyvin tulehtuneet. Todellinen testi, sitä tämä on nyt suhteellemme, ystävyys riippuu minun osaltani tästä. Täsmentäköön sen verran etten ole hänelle aiemmin näin moraalisesti arveluttavaa sisältöä jakanut joten tilanne on siinäkin mielessä hieman erilainen.


Jatkoksi voisin vielä lisätä, että aiemmin kyseisen ihmisen kanssa tapahtui jotain outoa. Olin kertonut hänelle jotain (asian sisällöllä ei ole mitään merkitystä enää joten en ala sitä selittämään) luottamuksella. Hän vannoi jälkikäteen ettei kertonut asiasta kenellekään, mutta yhteinen ystävämme oli väittänyt tyttöystävälleni Tiinan kertoneen sitä ja tätä. Se on ainoa kerta kun luottamukseni Tiinaan on joutunut koetukselle, mutta ystäväni olisi voinut periaatteessa arvata ja ilkeyttään heittää tämän asian. Anteeksi kun on sekava selitys mutta kuitenkin. Ystäväni ei siis halunnut, että olisin yhdessä tyttöystäväni kanssa joten hän olisi ihan hyvin voinut keksiä päästään negatiivisia juttuja. Jos tämä kuvio nyt räjähtää käsiin ja Tiina pettää luottamukseni niin suhteeni tyttöystävän kanssa on ohi ja samalla menee ystävyydet Tiinan sekä tämän toisen kaverini kanssa.


Räjähdysvaaran syy numero kaksi. Olen alkanut flirttailla ja iskeä kahta alle 100km päässä asuvaa tyttöä ja nämä tytöt voivat periaatteessa törmätä toisiinsa, mutta eivät tyttöystävääni eikä Annaan (tyttöystävä2). Molemmilla näillä uusilla tytöillä, Iidalla sekä Saimilla on yhteinen kiinnostuksenkohde jota kautta he saattaisivat törmätä toisiinsa. Mutta heidän kanssaan ei ole vielä mitään tapahtunut. Iidan kanssa toivottavasti tapaamme viikonloppuna, Saiminkin kanssa toivottavasti pian. Saimi on enempi ystävämielellä liikenteessä mutta koitan kuitenkin iskeä häntä koska tullaan mielestäni hyvin juttuun. Molemmat tytöt on hyvännäkösiä, laihoja, mukavia. Iidalta oon saanu myös alastonkuvatkin jo irrotettua. Jälleen kerran olen kuulema ensimmäinen jonka kanssa hän sellaista on harrastanut. Olen kaiketi vaan niin hyvä tässä? Saimi on hieman varautuneempi, ehkä kiltimpi, sellanen naapurintyttö-tapaus. Iida on hieman kokeilunhaluisempi ja selkeästi rohkeampi vaikka hänkin on miesten suhteen kovin kokematon. Tähän voisi toki taas sanoa, että voiko ihmisen sanaan luottaa? Mutta miksi toisaalta kukaan valehtelis, normaali ihminen valehtelis tällasissa jutuissa? Kyllä mäkin ihan rehellisesti näille tytöille sen sanon etten ole itse kovin kokematon missään intiimissä ja sanon niitä seuralaisia kyllä löytyneen aiemmin. Vaikka en tietenkään mainitse, että niitä seuralaisia on samanaikaisestikin monia.

Tyttöystäväni kanssa on mennyt jälleen kovin hiljaisesti, tylsästi sekä puuduttavasti. Häntä tuskin kiinnostaa, koska tyttöystäväni on onnellinen vaikka suhteemme onkin järin kuollut. Jännä miten ihmiset eroavat toisistaan. Hänelle meidän tylsä, lähes seksitön, hyvin tuttavallinen suhde on onnellisuuden suuria kulmakiviä siinä missä itse kaipaan jännitystä ja enemmän. Mutta kuten todettua, meidän suhde on minullekkin tosi iso asia, nautin henkisestä yhteydestämme mutta se ei kuitenkaan riitä. Lähellä on useinkin, mutta lopulta ei. Tarvitsen muita naisia ja luojan kiitos heitä löytyy. Olen hyvin onnellinen tällä hetkellä elämääni kokonaisuutena. Toivottavasti räjähdysvaara laantuu ja tylsistyy samalle mitäänsanomattomalle tasolle tyttöystäväni innokkuuden kanssa.


Off Topic Post.Scriptum: VIELÄKÖ JOKU MUISTAA PIKKU GEEN RÄJÄHDYSVAARA ALBUMIN?